Hellin Junnu (1875 - 1940)

Tekstit ovat Tuovilanlahden kylän historiaa -kirjasta sekä kuvan omistaa Anja Lappalainen

1900 -luvun alussa Maaningalla kuljeskeli talosta taloon Junnu Hoffren nykykielellä sanottuna "harrastaen lyhytaikaisia työsuhteita". Nykykielellä häntä olisi sanottu myös kehitysvammaiseksi. Hän oli ahkera työmies, jos työ ei jatkunut pitkään. Riihenpuinti ja liinanloukutus antoivat hänelle puuhaa syksyisin. Näitä töitä Junnu teki yleensä yksin. Tosin puinnin loppuvaiheessa hyvä tuttava kelpasi auttamaan, jos ahos sattui olemaan iso. Junnulla oli voimaa ja myös halua ja kykyä vahvistaa sitä ruokapöydässä. Puinnin päätytyyä hän halusi ensin syödä ja sitten mennä saunaan. Hän perusteli toimiensa järjestystä näin: 

"Kun ensin syöp lujasti, niin saanassa on mukava pestä silleetä mahanahkoo". 

Sauna pit lämmittää kuumaksi, eivätkä naiset saaneet kylpeä ennen Junnua, koska hän väitti lääkärin sanoneen, että naisten kylpeminen on epäterveellistä. 

Tutussa ympäristössä, mihin kuuluivat Tuovilanlahti, Leppälahti, Vianta, Tölvä ja Alapitkä, hän kantoi lapsellista nimeä Hellin Junnu. Ehkä liikanimi oli annettu hänelle siksi, että hän oli Helli Hoffrenin, puhekielellä Hopreenin, lapsi. Syynä saattoi olla sekin, että hän oli säilyttänyt lapsenomaisen puhetapansa lausuessaan ja taivuttaessaan sanoja. Olavi Mykkäsen lapsuuden aikana  Hellin Junnu oli keski-ikäinen, mustapartainen ja hiukan pelottavan näköinen. Tutustuttuaan lapset tosin herkesivät häntä pelkäämästä, sillä hän oli hyväntahtoinen ja naurava. Hän saattoi kuulla elottomien esineiden puhettakin, kuten kertoessaan kokemuksistaan: 

"Esalanmäessä tulj aesakello vastaan ja kysyj: Kenenkä poeka? Minä sanoen: Hellin Hopre poeka"

Junnu äänsi monet sanat omien sääntöjensä mukaan: Kiukoonniemi oli Kiukuniemi, Saksman oli Raksvuu ja äiti oli äeji.

Talon emäntää Hellin Junnu puhutteli äejiksi ja muita naisia vain tytöiksi. Isännälle hän saattoi sanoa: "Elä toljota, kun et mittää ymmärrä. Äeji ymmärtää minun puhetta"

Junnu ei moittinut talojen ruokia. Kun häneltä kysyttiin jonkun talon leivän laadusta, hän sanoi:

"Etkö sinä tiijjä, että leipä on pyöree!"

Sattui kuitenkin kerran poikkeus. Junnu tuli iltamyöhään kiukkuisen näköisenä Juurikkamäkeen ja sanoi emännälle:

"Anna äeji rieskoo ja kokkelia" Vahvasti syötyään Junnu selitti: " Kiukuniemessä syyvvään koeralihhoon ja Raksvuussa sian saparon kappaleita. Minä en syö semmoisia. Nyt on hyvä olla kun on liivin napit tiukalla"

Junnulla oli runollisiakin taipumuksia, mikä osoitti osoitti hänen kertomuksensa matkoistaan:

"Kuu paestoe, vettä satoe, tie olj viärä kun sian saparo"

Mikä lie murjonut Hellin Junnun tavallisesti valoisan mielen silloin, kun hän oli päättänyt mennä hirteen. Ukkini kertoi tästä Junnun elämän traagisesta tapahtumasta, minkä Olavi Mykkänen merkitsi lyhennettynä: 

"minä näin ikkunasta, kun pihalle tuli mies ohjasnuorakeppi kädessään ja läksi kävelemään tuonne kalliolle. Kun hän kääntyi tunsin hänet Hellin Junnuksi. Arvasin, että ei ole asiat oikein ja läksin perään. Junnu oli ehtinyt petäjän juurelle ja sitonut narun oksaan roikkumaan. Junnu pujotti lenkkiä kaulaansa ja kun minä hihkaisin, niin hän heittäytyi narun varaan. Vetäisin puukolla narun poikki ja laskin junnun pitkälleen. Puistelin häntä siinä ja kohta Junnun silmät pyörähtivät ja kurkku korahteli. Minä ihmettelin ja tuumin, että miten Junnu nyt noin teki, niin hän virkistyi ennalleen. Kun kysyin, että oliko hirressä niin hyvä olla, että sitä piti ihan koetella, niin junnu ärähti: Mää ja koeta ite, niin tiijjät"

Pikku pojat ja muut ymmärtämättömät saattoivat virnuilla Junnulle turvallisen matkan päästä, läheltä eivät uskaltaneet, sillä osasi Junnu suuttuakin. Kerran hän meni Tuovilanlahden puhelinkeskukseen "telehvonieroomaan". Saatuaan luurin käteensä hän kysyi:

"Onko Lintuniemessä? Minä tulen sinne huomenna liinanloukutukseen".

Sana Lintuniemessä tuli Junnun suusta muodossa lintu mielessä. Keskuksessa sattui olemaan joku liian viisas, joka alkoi virnuilla.

"Vae on Junnulla lintu mielessä, kun männöö liinanloukutukseen"

Peräkkäin juoksu siinä tuli. Onneksi vitsinikkari oli hyvä juoksemaan, joten hän säästyi ikävältä kokemukselta. Junnun suuttumus haihtui pian, sillä hänen mielessään oli jo huominen päivä hyvine löylyineen Lintuniemen saunassa.

Olavi Mykkäsen kirjoituksen mukaan