Movie from House of Roinila

16/11/2020

Roinilan talossa (1965), Ohjaus: Rauni Mollberg

Tuotanto: YleisradioOy / Suomen Televisio

Näytelmää esitettiin vielä seuraavanakin kesänä, jolloin syntyi ajatus sen taltioinnista televisioteatterille. Rauni Mollberg ryhtyi etsimään aitoa 1800-luvun savolaistalon pihapiiriä lähiseudulta. Sellainen löytyi Siilinjärveltä, Pöljän kylästä, Lassilan tilalta. Lassilan sukutalossa on aina arvostettu perinteitä, joten se luontui vähin lavastein ja isäntäväen Elsa ja Tauno Väänäsen avustuksella Roinilan taloksi. Vanha vellikello pääsi jälleen torniinsa, ja Rissalan lennosto muutti kuvauspäiviksi lentoreittiään, niin että maaseudun vuosisadantakainen hiljaisuus palasi.

Ohjaaja ja näyttelijät olivat samat kuin Puijolla. Lassilassa kohtauksia kuvattiin myös sisällä, kun Puijolla kaikki tapahtui ulkosalla. Vastaava kuvaaja oli Mauno Kuusla, lavastaja Jorma Lindfors, kuvaaja Jaakko Lepistö ja kuvaussihteeri Eeva Kuusla. Joitakin kohtauksia kuvattiin myös Maaningalla ja Korkeakoskella.

TV-tallenteessa Vesannon Kaiuttaret lauloivat. Avustajia, laulajia ja tanhuajia oli kaikkiaan 72 henkeä. Roinilan talossa oli Mollbergin ensimmäinen TV- ja elokuvaohjaus.

Roinilan talossa on ollut suosittu kautta vuosikymmenten sekä ammatti- että harrastajateattereissa. Sitä todistaa muun muassa Väinö Eskelisen muistelu Katso -lehdessä (20.6.1965). Näytelmä oli hänelle hyvin tuttu, nuorempana toistakymmentä vuotta aiemmin, hän oli esittänyt renki Maunoa, mutta nyt oli tullut ikää lisää ja täytyi siirtyä näyttelemään edellistä sukupolvea, eli Roinilan isäntää.

Henkilöt

Roinilan isäntä, Väinö Eskelinen

Anna, Roinilan tytär, Mirja Venäläinen

Eero, Roinilan poika, Aarne Pentikäinen

Elli, piikatyttö, Pirkko Johansson

Leena, keski-ikäinen palvelija, Anna-Liisa Vainikainen

Mauno, renki, Paavo Pekkarinen

Sillankorvan Sanna, Aino Savolainen

Olli, talonpoika, Toivo Tuomainen

Matti, tukkilainen, Matti Hiltunen

Tuovilanlahdessa elokuvassa esitettiin tanssikohtaus jonka johdosta Korkeakosken pohjaan rakennettiin tanssilava joka näkyy Antti Jäppisen ottamassa kuvassa. Tanssiotoksen jälkeen lava jäi tarpeettomaksi ja se purettiin pois.