Otto Jääskeläinen
Otto Jääskeläisen avulla on merkitty muistiin runsaasti erilaista kansantietoutta kuten runoja, loitsuja, sananlaskuja, taikoja sekä varsinkin sanastoa. Foneettisella laitoksella Helsingissä on hänen apuaan käytetty myös professori Äimän johtamissa murteentutkimuksen seminaariharjoituksissa. V. 1938 Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu otti häneltä savonmurteisia äänivalokuvia eli oskilogrammeja.
Ahti Rytkönen muistelee seuraavaa:
Siinä 1931:n tienoilla Otto osallistui kielimestarina prof. Frans Äimän johtamiin murteentutkimustekniikan seminaariharjoituksiin. Kun Otto kertoi, vaikeni koko akateeminen auditorio eli oppisali. Esitys tenhosi. Hänen murrettaan otettiin talteen myös ns. kymografin avulla: ääni muutettiin polveilevaksi viivaksi, josta voidaan laskea mm. eri äänteiden lausumiseen meneviä aikoja. V. 1938 kävimme pääkaupungissa toistamiseen ja silloin siirrettiin Tuovilanlahtea levylle, ja v. 1959 on näiden levyjen sisällystä painettu kirjaan jonka nimi on "Suomalainen murrelukemisto". Otto kertoo mm. vanhanaikaisen polttopäreen ennustamiskyvyistä näin: "Ne piti sitä jonkinlaisena taekatemppuna aenakiin niinä aekoena kunj se pärer rupes volisemaan pallaessaa. Ja se olj niin surkeeta toesinaa se volina että paekalla alettii sanoo että nyt tuuvaaj jo semmoisia merkillisiä, kuolo'ilimotuksia, elip pahoja sanomia."
Tukkijätkä Otto Jääskeläinen osasi kaikki ihanat tukkilaisjutut, sekä kauniit että ne rumatkin. Hänellä oli myös hyvä lauluääni. Ahti Rytkösellä onkin tallessa ääninauhoja, joissa on kuultavana Jääskeläisen lauluja.
Tekstit perustuvat vanhoihin sanomalehtiin
Savon Sanomat 18.11.1955
Pitäisi saada pikku "hellu"
Yhä harvemmin tapaa enää vanhan kansan "tervaskantoja", lieneekö siihen sitten syynä nykyajan kiireinen elämänrytmi, joka kuluttaa ihmisen vanhoiksi ja raihnaisiksi ennen aikojaan. Siellä täällä tällaisia henkilöitä kuitenkin vielä on. Tuovilanlahdessa mm. vanha pappa Otto Jääskeläinen, joka 83 ikävuodestaan huolimatta on sekä henkisesti että ruumiillisesti erittäin virkeässä kunnossa.
Jääskeläinen on syntynyt Pielavedellä, mutta asunut jo lähes 70 vuotta Tuovilanlahdessa, joten hänet täydellä syyllä voidaan lukea vanhaksi paikkakuntalaiseksi.
Miehuusikänsä hän on työskennellyt metsätöissä, koska "ei voinut valita parempaa osaa, niin kuin neitsyt Maaria", kuten hän leikkisesti huomautti. Nyt hän viettää vanhuudenpäiviään seppä Antti Saastamoisen luona, askarrellen vielä monissa pikku tehtävissä. Joskus tahtoo aika käydä pitkäksi varsinkin iltaisin ja siksi pitäisi saada pikku "hellu", hän arveli. Sopivaa ei kuulu vielä löytyneen, sillä kun "rikkaat hylkivät ja köyhät pyrkivät" ei valintaa osaa suorittaa "kun toinen käsi on tyhjä ja toisessa ei ooo mittää, niin muijan pitäis olla sen verran rikkaamp että elättäs ja holhoos, niin minä vuan hyvänä pitäisin".
"Tynnyrissä olen kasvatettu, runnin kautta on ruoka annettu, muuta oppia en ole saanut kuin tölövästin koulun", jatkoi haastateltavamme edelleen elämänvaiheitaan kertoessaan. Nuorena miehenä hän oli kiertänyt pitäjää kupparina, vaikka Syyrakki sanookin: "ei ole ukko kupparista ei akka lukkarista". Hyvin kuului tämäkin työ Jääskeläiseltä käyneen ja monta tarvisevaa oli saanut lievitystä kipuihinsa.
Monia hauskoja muistoja oli haastateltavallamme elämänsä varrelta. Niinpä Karttulassa oli aikoinaan ollut Äkölän Jussi- niminen mies, jolla oli erikoislaatuinen kukka, "Heperkukka" nimeltään. Kerran oli Jussi ollut Koivulahden kaupalla kukkaansa näyttelemässä. Kun Jussi palasi kotiinsa, oli Jääskeläinen tovereineen ollut marjassa Tallusmäen liepeillä. Jo kaukaa kuului töminää ja katsellessaan salaa Jussin puuhia he näkivät kuinka tämä taittoi lepänoksan, löi sillä heperkukkaansa ja sanoi: "en ole heperkukkaani 10 vuoteen kurittanut, nyt annan tälle punaisesta karttuunista mekon ja uivuita vuokris". Toisen jutun Jääskeläinen kertoi kukkien nimen muuttumisesta. Hänen nuoruudessaan oli ollut kukka, nimeltä "palava rakkaus", sitten sen nimi oli muuttunut "..tanan lehmäksi" ja myöhemmäksi vielä "..leen tammaksi".
Monia muitakin juttuja menneiltä ajoilta tuntui haastateltavamme muistavan ja näihin muistoihin hän vieläkin jäi jättäessämme tämän reippaan vanhuksen edelleen viettämään elämänsä ehtoota.
Savo -lehden juttu
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi"
Otsikon sanoilla tervehtii haastattelijaa Pielaveden Perimäessä asuva kuuluisa tarinamies Otto Jääskeläinen, kun menin hänen luokseen toivoen saavani jututtaa häntä ja kenties ottaa valokuvankin.
"Onhan minua paljonnii kääty jututtamassa ja kerrannii ne rohvessyörit saivat minut narratuks' ihan Helsinkiin asti. Nih, mitteepäs minä muuta, kun sanoin niille herroille siellä, jotta kuhtuinhan se on hyvä kulukee. Vuan nyt mulla onnii aikomus muuttoo nimen Jäpäkyöräks, jotta ei kukkaa ossoo minua ennee tiöltä ehtiä"
Vanhus lataa välillä mustuneen piippunsa ja vetäisee muutaman henkisavun, ennen kuin jatkaa tarinaansa:
"Minultai se tappelukaverj on kuollu jo aikoja sitten. Oonhan minä kuullu semmoistakkii, että toiset vanahana leskeks jiäneet ottaavat vielä nuoremman vaimin, mutta minä oon tässä vuan iteksen ellee ketkutellu".
Kysäisin vanhukselta, mitä töitä hän on enimmin tehnyt pitkän elämänsä aikana.
"minä oon tehnyt niitä kaikkein halavimpia töitä, joita ei muut oo ruvenna tekemään. Ei minulla ollut nuoruuvessan aikoo käyvä koulua ja ihan sormestan en osanna oppia immee. Olin alle kymmenvuotias, kun aloin hankkia leipeen sorkka-aatran kuresta. Olin sitten myöhemmin tukkijoellakkii. Aikaseen sitä piti lähtee töihin sielläi, kun kolomen aikaan uamulla oltiin jo vongassa jokivarressa. Pitkiä päiviä sitä tehtiin siihen aikaan taloissakkii, vuan saihan niissä muata pitkät ruokalevot aina syönnin piälle".
Halusin tietää, missä piilee hänen saavuttamansa korkean iän ja hyvän ruumiillisen ja henkisen kunnon salaisuus.
"Tottahan minä oon näin vanahaks elännä ja terveenä pysynnä sen tähe, kun en oo herkkuja syönyt. On sitä joskus syöty petäjäistäkii, kun ei oo puhasta leipee aina ollu. Vuan nythän minun elämän on kun herran elämee. Tsääs talossa suan olla ihan kun kotonain. Ja käynhän minä aina välliin matkoillakkii. Kuopiossa pistäydyn joskus tyttären luona ja sitten tien pienempiä huvimatkoja tähän lähiympäristöön. Minusta kun on tullut vielä vanahoilla päivilläin ihan kun hovinarri".