Pikku Riätälj
Jooseppi Raatikainen syntyi Pielavedellä 19.12.1861 ja kuoli Tuovilanlahdessa 29.2.1928. Hänet on haudattu Pielavedelle. Vaimo Anna os. Kärkkäinen. Anna kuoli 1898. Poikia oli kolme. Vanhin poika Reittu syntyi 1890 ja kuoli 1977. Keskimmäinen Rikhard, Riku syntyi 8.2.1893 ja nuorimmainen Perttu syntyi 1896 ja kuoli 1964.
Lehtori Ahti Rytkösen 24.8.1962 kirjoittama lehtijuttu Pikku- Räätäl I, muuan sanastusmuisto 1920 -luvulta
Maaningan pitäjän Tuovilanlahden kylän tunnetuimpia hahmoja siinä 1920 -luvun paikkeilla oli hintelä, kumaraselkäinen Pikku-räätäli, Juuso eli Joose, mainio tarinamies, verraton leikinlaskija, siitä erikoinen, että hänellä oli omintakeinen luomisen kykyä. Hänen mökkirähjänsä, halkovajansa ja hataraseinäinen hökkelinsä, jonka katto oli samaa tyyliä kuin JKK:n harjoituskoulun katto, sijaitsi vähäisenä rykelmänä jyrkässä Mykkälän rinteessä. Mykkälän taloon oli siitä muutaman kymmenen metrin taival, jyrkkää rinnettä sekin. Tästä maantieteellisestä asiantilasta johtui, että erääseen sanalippuuni on kirjoitettu Pikku-Räätälin viljelmä lause " Kävin maejon laskussa": hän nouti näet maitonsa tuosta Mykkälän talosta, ja paluumatka oli aikamoista laskua. Eräänä syksypäivänä, tuulen lehtiä lennätellessä, meitä istui neljän miehen sakki "paperlusikoilla syömässä", siis ristikontraa lyömässä. Eräs, Erro Könönen nimeltään, rupesi tekemään kotiinlähtöä ja tokaisi: " Täytyy lähteä nyt lehtiä lukemaan". Räätäli vilkaisi ikkunasta ja totesi vakaasti: " Niitä onnii paljon!". "Hierotin tännään", sain vastaukseksi, kun kerran tiedustelin, oliko "erinäisiä verestynynnä", toisin sanoen: mitä viimeksi oli tapahtunut. Tietysti kysyin jatkoksi, kellä räätäli oli hierottanut. Jo ilmeestä aavistin, että vastaus tulee "mahin (mahdin) kansak", kuten kävikin: "Kengällä jalakoo". Kantapään kohdalla oli todella paha hiertymä.
"Vanha vilja" merkitsee noilla seuduin edellisvuosilta säästöön jäänyttä viljaa. Sellaisen olemassaoloa pidettiin kunnioitettavan vaurauden merkkinä. Kerran muuan "Vaanin herra" kiitteli räätälin kuullen Ritasen mökkiä vauraudesta: "Siellähän on vanahoo viljooki." Räätäli oli selvillä siitä, että tuohon mökkiin ostettiin vilja kaupasta ja oikaisi harhakäsityksen: "Eihän sitä tiijä, että kuinka vanahoo se on, kun ostaa niitä jauhosäkkiä." Räätäliltä, ehkä muiltakin kuulin kompakysymyksen: "Jos poika on Tähessä ja isä Ilimassa niin kumpiko niist on ylempänä." Oikea vastaus on "Ilimassa olija", sillä Ilma- niminen Kallaveden kyntäjä oli korkeampi kuin Tähti. Myös suomen sana "pyynti" on monikäyttöinen. Kun Räätäli lausui "Minä soan kalloo omasta pyynnistä", halusi hän keikaillen ilmaista sen asiantilan, että hän tosiaan käväisi puodissa ja pyysi ostaakseen kalaa. Siten hän saattoi menetellä talvisaikana, jolloin "Kalat on kaivossa syvässä, kans peällä kaivossai". Mutta kesäisin saivat neulat ja sakset levätä rauhassa, koska mestari viihtyi silloin vain onkima- ja uistelutouhuissaan, luraili yhtenään vesien päällä, nyhtäen Tuovilanlahden kesästä irti kaikki mahdolliset tunnelma-arvot. Toisinaan saalis oli oivallinen: veneen pohja "äyskärin kokosten" ahvenien kattama.
Osui kerran kohdalle ostohaluinen kansalainen, kun Räätälin kalaveneen kokka karahti Tuovilanlahden perukan rantahiekkaan. Sovittiin, että mennään ensin mökille ja vasta perillä sovitaan ahvenkaupoista. Ostomies kantoi kaloja, Räätäli kamppeita. Mökillä syntyi kauppa: ostaja sai kalat kantamispalkakseen. Muistan kerran udelleeni kalamatkaltaan palaavalta Räätäliltä, että "Mittee tulj". "Kylymä tulj" oli sillä kertaa vastaus. Kerran taasen kuulin valituksen, näin "Ne olj ne ahvenet niin täyteen täkättyjä, ettei niille liera kelevanna, vaikka minä kuinka törköttelin." Seuraavana joulun tienoilla muistin jostain syystä nämä Räätälin täyteen täkätyt ahvenet ja lähetin hänelle pääkaupungista käsin ahvenuistimen, jotta onkimies voisi sitä tarjota matosyöttiä hylkiville köröharjoille. Uistinpaketin avattuaan Räätäli -niin on minulle kerrottu- meni tutkimaan, olivatko liiterinorsille talvisäilöön nostetut onget hyvässä kunnossa. Sattui siinä pieni kopsonen eli onnettomuus, kun jokin puolapuu petti ja Räätäli putosi lastukkoon. "Mutta alaspäin minä lähin mänemään", kuului hän kertoneen huoneeseen saavuttuaan. Tämä yksityiskohta paloin niistä tärkeistä sääseikoista ja ahventen syöntituurista, milloin niistä sattumuksista, jotka lukeutuvat otsakkeeseen "Kylymä kuuluuttaa, saeves (sadevesi) vihkii".Tuli kuitenkin kerran "Tukanliippuuttaja", joka valitti tulipalokiirettään. Räätäli kysäisi silloin: "Pitäsjkö soaha mukkaan?" Tukanliippuu kytkeytyi myös kalamatkoihin: liippuumassiina, kampa ja sakset sijoittuivat kalavasun pohjalle lierapurkin ja uistinkelan naapureiksi. Saapui kerran vieras mökkiin juuri kun Räätäli näine varusteineen oli lähdössä kohti venerantaa, en muista, kuka hän oli, mutta hänen kysymyksensä muistan: "Ahveniltako se Reätälj meinoo harjoja ajella?"
Kyllähän Pikku-Räätäli pukukappaleitakin teki, ja syntyi hänen pirtissään "näyheriä", hyvin käteen kuontuvia nahkarukkasiakin. Kerran tapahtui niin, että kylän toinen räätäli Asikais-Pekka toi Pikku- Räätälille liivikankaan, koska ainaiset kalastuskiireensä eivät sallineet hänen tarttua neulaan ja rihmaan. Pari vuotta kangaskäärö joutui olemaan Pikku-Räätälin laatikossa. "Tuo meille vastai (vastakin, vastaisuudessakin) kun on kiire, viisasteli Pikku-Räätäli Asikaiselle, joka saapui liivikangastaan hakemaan.
Satuin nelisen vuotta sitten matkaamaan Pikku-Räätälin entisen mökin ohi. Siinä se könötti rinnepaikallaan. "Kesällä tämä on lämmin!" kajahti silloin korvissani -tuo vastaus, jonka sain kerran, kauan sitten, kun kysäisin, onko mökki lämpimän pitävä.
Muutaman sadan metrin päässä Pikku-Räätälin mökistä oli ja on Topilan vankka ja vauras talo. Niinä aikoina, joista nyt on puhe, isäntänä oli Taavetti, mies joka harvoin kävi missään ja joka vielä harvemmin kutsui ketään luokseen. Mutta Pikku-Räätäli nautti hänen erikoissuosiotaan. Tämä huomataan siitäkin, että Pikku-Räätälin kuoleman jälkeen kylässä tuli tunnetuksi Topilan Taavetin sepittämä muistoruno.
Runo Joosepista